24.5.2013

Viikko yhteiseloa.

Niin se vaan on viikko vierähtänyt uuden perheenjäsenen kanssa. :)
Viikkon on mennyt oikein mukavasti kaikinpuolin. Nemo alkaa pikkuhiljaa luottaa muihinkin kuin minuun ja uskaltaakin varovasti mennä tutustumaan uusiin ihmisiin ja koiriin.
Maanantaina hän jo nosti vasemman korvansa kokonaan pystyyn ja pystyssä on pysynyt, oikea on välillä pystyssä mutta kärjestä tahtoo suurimman osan ajasta vielä lurpattaa.
Tiistaina käytiin Kuoringan rannassa syömässä jätskit. Automatkaa reilu 10km ja ensimmäistäkertaa Nemo takana omassa häkissään. Alku matka oli aika.... äänekästä, mutta jo tulomatkan oli kokonaan hiljaa. Ei myöskään oksentanut koko matkalla, jee! Kuoringalla käytiin myös haistelemassa ja maistelemassa järvivettä. Nemosta oli kamalaa kun "aallot" osui rantaan, mutta eipä mennyt taas aikaakaan kun se jo vahingossa pongahti vatsaansa myöten järveen..
Keskiviikko oli kotipäivä ja käytiin pienellä kävelylenkillä kodin tuntumassa, sekä omassa metsässä tuhoamassa männyn käpyjä (on muuten pennun suosikki puuhaa).
Torstaina mentiin ensin Siinan lauman luokse tutustumaan Armas brassiin, sekä Demi ja Rico sakemanneihin. Armasta ei pentu juurikaan kiinnostanut, Milja oli sitten sitäkin ihanampi (koiralle joka oikeasti vihaa lapsia).. Demi sai käydä haistamassa pennun pyllyä ja Ricosta tuli uusi huippis leikkikaveri! Valitettavasti Nemon ja Ricon leikeistä ei saatu kuvamateriaalia (VIELÄ). Samana iltana käytiin myös edellämainitun kolmikon mukana tutustumassa Liperin kennelkerhon agi -treeneihin. Siellä paikanpäällä Nemo sai leikkikaverikseen kääpiöpinserit Hilman ja Taunon. Pienet punaiset oli alku järkytyksen jälkeen aivan huippuja! Matkalla sekä kaupunkiin, että kotiin mennessä pentua oksetti ja kotona pestiin petipyykkiä. Oma moka kun en tajunnut olla ruokkimatta ennen matkustamista. Niinja tulipa torstaina meidän kimppatilaus KennelRehultakin. Pakastin täytetty siis jauhelihalla, naudanmahalla, rustoluilla ja broilerin siivillä! Tiukkaa teki, mutta kaikki mahtui jo valmiiksi täyteen pakastimeen...
Tänään perjantaina Nemo jäi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti yksin kotiin, vajaaksi pariksi tunniksi. Sai olla portin takana meidän eteisessä (pienen makuuhuoneen kokoinen) ja nutustaa rustoluuta. Ei jäänyt pentu ikävöimään kun nakkasin luun nenän eteen :D Ei varmaan edes huomannut että jäi yksin. Loppu illan saikin touhuta pihalla pihatöiden merkeissä. JA !! Tänään saapui Nemon paperit Virosta! Jihuu :) Se on ihan oikea koira, eikä mikään saukko. x)


Tiistai:
 Kuoringalla



Tutustutaan järveen..


Torstai:
 © Siina Jolkkonen

 © Siina Jolkkonen

 © Siina Jolkkonen

  © Siina Jolkkonen
 
 © Siina Jolkkonen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti